29.6.2025 Liisa Vänskä 90v

Yksi Myllypuron Marttojen perustajajäsenistä Liisa Vänskä vietti 90-vuotissyntymäpäiviään 29.6.2025. Mediamarttamme Eija Kaurila kirjoitti hänen tarinansa:

Marttana kaupungin sykkeessä

Liisa Vänskä, 90, on neljännen polven helsinkiläinen ja ollut Myllypuron Marttojen jäsenenä sen perustamisvuodesta 1965 asti. Liisa asuu Myllypuron uuden ostoskeskuksen yläpuolella. Parvekkeelta näkyy kirjasto, jossa Myllypuron Martat kokoontuu joka toinen tiistai. Tilavassa ja kauniisti sisustetussa asunnossa mahtuu hyvin liikkumaan rollaattorilla. Vielä pari vuotta sitten asunnossa asui myös aviomies Toivo eli Topi, mutta nykyään Liisa käy Topia katsomassa läheisessä hoivakodissa.

Vesirokko evakkojunassa

Ukrainan sodan myötä Liisan ajatukset menevät yhä useammin sota-aikaan, kun hän oli juuri ehtinyt aloittaa koulunkäynnin Aleksis Kiven koulussa Kalliossa. Pommi iski kouluun ja vei hänen ristipistotyönsä. Liisa oli äidin työn takia viettänyt paljon aikaa myös mummon luona Korsossa, ja mummolle tuli järkytyksenä, kun äiti päätti lähettää Liisan turvaan Ruotsiin. Lapsia kerättiin kokoamiskeskukseen, josta heidät koko päivän odottamisen jälkeen lastattiin junaan kohti Haaparantaa. Junassa Liisalle puhkesi vesirokko. Ruotsissa Liisa asui viisi vuotta maalaistalossa, kävi koulua ja unohti suomen kielen. Siksipä kun hän palasi takaisin Suomeen 12-vuotiaana vuonna 1947, äiti laittoi isän häntä vastaan, koska isä oli Sipoon ruotsinkielisiä ja he pystyivät ymmärtämään toisiaan. Vanhemmat olivat silloin eroamassa. Jatkokoulun jälkeen Liisa pääsi Sjöblomin liiviliikkeeseen tsuppariksi ja opettelemaan ompelua, mutta käsityöihminen hän ei omasta mielestään ollut.

Tuon pojan minä nappaan

Eipä mennyt aikaakaan, kun Liisa 14-vuotiaana kohtasi tulevan miehensä. 15-vuotiaana hän oli jo kihloissa. Siihen aikaan nuoriso kokoontui Katri Valan puistossa ja piti huolen, että meni kello 13 kuuntelemaan BBC:tä, koska siellä soitettiin parhaita levyjä. Kun Liisa oli iskenyt puistossa silmänsä neljä vuotta vanhempaan Topiin, hän järjesti itsensä eräänä iltana Byggalle eli Hakaniemessä sijaitsevalle työväentalolle tansseihin, koska tiesi Topin menevän sinne. Tähän tarvittiin avuksi äidin ystävätärtä, joka sääli tyttöä ja osallistui lipun hintaan. Tansseissa kaksi viimeistä hakua kuuluivat tytöille. Ensimmäisen ehti viedä toinen, mutta ennen viimeistä tanssia Liisa meni aivan Topin viereen ja sai napattua hänet. Topi saattoi Liisan kotiin Hämeentietä pitkin. He sopivat tapaavansa uudestaan Pengerkadun Pölkkylässä, jossa esitettiin nonstop-elokuvia.

Sodan aikana Topi oli ollut Hyvinkään Ridasjärvellä maalaistalossa työssä ja äiti oli luvannut tulla hänen 10-vuotissyntymäpäivänään käymään. Topi odotti ja odotti, mutta äiti ei tullut. Äiti oli kuollut Fleminginkadun pommituksissa. Poika ei päässyt äitinsä hautajaisiin. Myös isä kuoli pian sodan jälkeen rintamalta saamaansa keuhkotuberkuloosiin. Topi joutui ensin Sofianlehdon lastenkotiin, mutta ankara sukulaispariskunta otti hänet kasvatikseen sen jälkeen kun heidän oma poikansa oli kuollut aivokalvontulehdukseen.

Äiti oli neuvonut Liisaa, että ensin seurustellaan vähintään yksi vuosi, sitten mennään vasta kihloihin. Kihloissakin ollaan vähintään yksi vuosi ennen häitä. Liisalla oli suunnitelma: naimisiin mennään 19.7.1952, juuri samaan aikaan kun järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Erik von Frenckell lausuu Stadionilla olympialaisten avajaisten tervetuliaissanat. Koska Liisa oli silloin vasta 17-vuotias, Kallion kirkkoherranvirastossa vaadittiin vanhempien lupa ja kaksi todistajaa. Onneksi todistajat löytyivät äidin työkavereista. Hääpäivänä taksi juuttui liejuun Pitäjänmäellä ja pari tuli kirkkoon vähän myöhässä. Suntio kysyi, onko pikkumorsiamella pissahätä. Ei ollut ja vihkiminen saattoi alkaa. Monsieur Mossen vaimolta lainattu vihkihuntu melkein repeytyi kirkon käytävän piikikkääseen mattoon.

Martat olivat ikivanhoja

Pariskunnan ensimmäinen asunto oli Käenkuja 4:ssä, jossa Liisa ja Topi asuivat neljä vuotta ja saivat kaksi lasta Pekan ja Annen. Topi oli ensin armeijassa, sitten peltiseppänä ja Liisa hoiti kotona lapsia, kunnes myöhemmin alkoi myydä HKL:n kuukausilippuja muutaman päivän kuukaudessa kuunvaihteen molemminpuolin. Yksi myyntipaikka oli Stockmannin kuuluisien hissien vieressä. Eräänä päivänä Topi tuli kotiin ja ilmoitti, että oli ostanut asunnon Torkkelinkuja 2:sta. Kotiäitiysaikana Liisa alkoi haluta muutakin kuin hiekkalaatikolla istumista. Hän näki Helsingin Sanomien etusivulla mainoksen martoista. Se kuulosti melkein sotilaalliselta järjestöltä, mutta kiinnostus heräsi.

“Anne-tytär oli 5-vuotias, kun otin likan mukaan ja lähdin marttoihin Kalliokotikerhoon, Porthaninkadun ja Viidennen linjan kulmassa sijaitsevaan apukouluun. Järkytyin kun oven raosta näin pienen luokkahuoneen, jossa oli tusinan verran 70-80-vuotiaita mummoja. Kaikki kääntyivät katsomaan meitä ja alkoivat taputtaa: ‘Ihanaa, Martat saa uutta verta. Sisään vaan, ei saa lähteä karkuun!’ Olin ollut valmis perääntymään, mutta sinne menin ja sille tielle jäin.” Oli paljon tuote-esittelyjä, firmat tyrkyttivät naisjärjestöille tuotteitaan ja ilmaispaketteja, Valio, HK, Sinebrychoff. Oli paljon menoa ja meininkiä, retkiä, joulujuhlia, kansantansseja, vierailuja toisten yhdistysten luona. Liisa suoritti kolme taitoavainta Uudenmaankadun marttatalossa. Lomaliitto myönsi halpoja viikon lomia, joihin aviomiehetkin tulivat mukaan. Topilla oli omat puuhansa urheilun parissa, hänen lajinsa oli pyöräily ja hän matkusti ulkomaita myöten pyöräilemässä. Pyöräilyseuran oli Topin isä alun perin perustanut ennen sotaa.

Nuorten marttojen yhdistys syntyi lähiöön

Vuonna 1960 oli jälleen muuton vuoro, tällä kertaa Myllypuroon rivitaloon. Liisa kävi Myllypurosta käsin Kallion martoissa, kunnes vuoden 1965 lopulla oli aika perustaa uusi yhdistys, Myllypuron Martat ry. Ideaan tarttuivat Liisan lisäksi paikallinen K-kauppias Anja Havunen sekä Annikki Laine, jolla oli herkkukauppa keskustassa.

Martat järjestivät oppikoulussa itsenäisyyspäivän juhlia, niihin saatiin usein ohjelmaa koululaisilta: voimisteluesityksiä ja kuorolauluja. Joku piti puheen. Liisa huolehti keittiöpuolesta. Vuonna 1968 Liisalle ja Topille syntyi vielä iltatähti Vesa. Nyt oli martoissa paljon nuoria äitejä, pidettiin yhtä. Hankittiin 24 hengen kahviastiasto. Liisa oli useaan otteeseen yhdistyksen hallituksessa varapuheenjohtajana ja hetken aikaa puheenjohtajanakin, kun toimihenkilöitä on yleensä vaikea saada. Käytiin paljon teatterissa ja ulkomaanmatkojakin tehtiin – Liisa oli joitain vuosia matkamarttana. Hallitustyöskentely oli kivaa, kokoonnuttiin jonkun kotona, juotiin kahvia, puhuttiin ensin asiat ja sitten omia murheita.

Kun lapset olivat jo aikuisia, Liisa ja Topi asuivat välillä 11 vuotta Vuosaaressa, omakotitalossa korkealla kalliolla, josta oli merinäköala, kunnes Topi taas eräänä päivänä ilmoitti: “Meillä on asunto.” “Missä päin?” kysyi Liisa. Uudiskohde Myllypuron uudella ostarilla. Liisa ei ollut Vuosaaren vuosina jättänyt Myllypuron Marttoja, vaan oli koko ajan kulkenut sinne, ja nyt olivat rakkaat martat taas lähellä. Martat olivat kahvitusjoukkoineen tiiviisti mukana myös uuden ostarin syntyvaiheissa.

Pidetään huolta toisistamme

Myllypuron Martat on vuosien mittaan kokoontunut eri paikoissa, aluksi Karistimentie 2:n kerhohuoneessa, sitten parakkikirkossa, uudessa kirkossa, asukastalossa... Nykyinen kokoontumispaikka kirjaston neuvotteluhuoneessa on keskeisellä paikalla. Liisa on Myllypuron Marttojen kunniajäsen ja on aikoinaan saanut hopeisen ansiomerkin. Hän sanoo olevansa hyvin marttaihminen, eikä ole hankkinut muita harrastuksia, korkeintaan jumppaa omaksi iloksi, mutta marttailu tuottaa iloa sekä itselle että muille. Jos vaikka joku jäsen ei ollut tullut marttailtaan kaksi kertaa peräkkäin, häneen otettiin entiseen aikaan yhteyttä ja kysyttiin, mitä kuuluu. Jos joku pääsi sairaalasta kotiin, hänelle vietiin kukkia. Vanhusten luona käytiin. Mentiin auttamaan hautajaisjärjestelyissä, jos omaisia oli vähän. Nykyään tämä on harvinaista ja ihmiset kiireisiä. Martat on kuitenkin edelleen lämmin yhteisö.